Banaanibrowniet
Leivonnaiset ja piirakat

Banaanibrowniet (V, GF)

Jos minulta kysytään, mikä on minun suosikkileivonnainen, vastaan ehdottomasti BROWNIET! Ei epäilystäkään. Mikä voisikaan olla parempaa kuin ihanan täyteläiset ja suklaiset överibrowniet… Niin, eipä ehkä mikään.

Sitten tullaan siihen totuuteen, ettei brownieita voi syödä jatkuvasti ja tavalliset (siis sellaiset kunnon valuvat suklaasokeriöveribrowniet) eivät ehkä sovellu aivan jokapäiväiseen ruokavalioon. En sano, etteikö niitä saisi syödä joka päivä. Päinvastoin, jokainen saa syödä ihan niin kuin tahtoo ja hyvältä tuntuu! Kohtuus kaikessa, eikös se niin mene 🙂 . Mutta, mitäpä jos olisi sellainen brownieresepti, joka olisi edes hivenen terveellisempi?

Niin kuin esimerkiksi tämä resepti. Jep. Tekisi mieli kutsua näitä brownieita terveellisiksi ja sokerittomiksi, mutta se olisi vain itsensä huijaamista. Sen vain sanon, että nämä banaanibrowniet saavat makeutensa banaanista ja kookossokerista tavallisen valkoisen sokerin sijaan. Ovatpa nämä myös gluteenittomia ja valmistuvat vehnäjauhojen sijaan tattarijauhoista. Jotta ei nyt ihan liian terveyslinjalle lähdettäisi, lisäsin joukkoon kuitenkin tummaa suklaata. Olen testannut tumman suklaan tilalla myös raakasuklaata ja sekin sopii banaanibrownieihin mainiosti! Jos haluat valmistaa browniet täysin ilman valkoista sokeria, käytä sellaista suklaata, joka on valmistettu esim. kookossokerista.

Kenelle banaanibrowniet sopivat? Hänelle, joka haluaa ennakkoluulottomasti kokeilla terveellisempiä herkkuja. Jos et ole tottunut tällaisiin herkkuihin, suosittelen suhtautumaan näihin avoimella mielellä. Tiedän, nämä eivät todellakaan ole niin makeita kuin alussa mainitsemani tavalliset suklaabrowniet. Nämä ovat hyvin koossa pysyviä ja melko tiiviitä leivoksia, joissa maistuu banaani, suklaa ja tattari. Taikinaan lisätty suklaa tuo sitä kaivattua överilisää näihin 😉 . Jos tattari ei ole sinun juttu ja odotat muutenkin enemmän makeutta suosittelen kääntymään tavallisten vegaanisten brownieiden puoleen.

Banaanibrowniet


Banaanibrowniet (V, GF)

  • 2 isoa banaania
  • 200 g tattarijauhoja
  • 150 g makeuttamatonta omenasosetta
  • 100 g gluteenitonta kauramaitoa
  • 60 g kookossokeria
  • 40 g kaakaojauhetta
  • hyppysellinen suolaa
  • 100 g tummaa suklaata (tai raakasuklaata)
  1. Muussaa banaanit haarukalla. Lisää joukkoon loput ainekset suklaata lukuun ottamatta ja sekoita tasaiseksi. (Jos taikina tuntuu liian tönköltä, lisää kauramaitoa ohjeessa mainittua määrää enemmän.)
  2. Rouhi suklaa ja sekoita taikinan joukkoon.
  3. Kaada kookosöljyllä voideltuun uunivuokaan (21 cm x 18 cm) ja paista 170 asteessa 15-20 minuuttia tai kunnes kypsä.
  4. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

Vinkki! Omassa kiertoilmauunissani browniet valmistuvat tasan 17 minuutissa. Testaa kypsyys esim. veitsellä: kun veitseen ei tartu enää taikinaa, ovat browniet valmiita. Näiden ei ole tarkoitus olla valuvia.


Banaanibrowniet