• Raakasuklaatorttu
    Leivonnaiset ja piirakat,  Raakaherkut

    Raakasuklaatorttu (V, GF)

    Tämä herkullinen raakasuklaatorttu valmistui vähän kuin vahingossa. Olin suunnitellut valmistavani jonkinlaista suklaatorttua, joka olisi täysin raaka, mutta täyte oli hieman pohdinnan alla. Lopulta keksin käyttää täytteessä kookosmaidon kovaa valkoista osaa ja – tsadaa – täytteestä tuli niin hyvää. Pohja on ihan perus, samanlainen, jota käytän energiapalleroissa ja raakakakuissa muutenkin. Tällä kertaa se valmistui manteleista ja kookoshiutaleista sekä tietysti taateleista. Mukana on myös raakakaakaojauhetta ja ihan ripaus suolaa tuomassa suklaan makua paremmin esiin. Parasta tässä tortussa on kuitenkin täyte! Voisin syödä sitä ihan sellaisenaankin… Täyte maistuu aivan maitosuklaalta (sikäli mikäli muistan oikein 😀 ). Itse olen erityisen tyytyväinen, ettei täyte tarvitse hedelmien lisäksi muita makeuttajia – banaanit ja taatelit kun hoitavat…

  • Raakakakku
    Kakut,  Raakaherkut

    Kuningattaren raakakakku (V, GF)

    Tässä se nyt on. Ulkoisesti kaunis ja sisäisesti erittäin maistuva, raikas marjainen raakakakku. Tämä kakku sai nimekseen kuningattaren raakakakku, koska sitä voisi tarjoilla vaikka kuningattarelle! (jokainen saa itse päättää, kuka on se kuningatar 😉 ) Kesän kynnyksellä huomaan ainakin itse haaveilevani raikkaista marjaisista kakuista ja leivoksista. Voisipa käyttää tuoreita marjoja ja hedelmiä ja olisipa kakku vielä kauniin värinen. Miten se onnistuu? Ratkaisu on tietenkin tehdä raakakakku, joka valmistetaan täysin luonnollisista raaka-aineista ja värinsä kakku saa kuningatar-marjasekoituksesta. Tässä kakussa on hieman tavallisia raakakakkuja kevyempi pohja. Pähkinöiden sijaan valmistin pohjan kaurahiutaleista ja kookoshiutaleista ja lisäsin vielä ripauksen kardemummaa tuomaan kotoisaa tunnelmaa. Kardemumma sitä paitsi sopii aivan täydellisesti marjojen kanssa! Täyte on aika tavallinen…

  • Raakapallot
    Raakaherkut

    Raakapallot – 3 reseptiä (V, GF)

    Nyt ollaan vihdoin minun suosikkiaiheessa ja intohimon kohteessa, nimittäin raakaleivonnan parissa 🙂 Tänään esittelen teille kolme helppoa reseptiä raakapalloihin. Nämä raakapallot sisältävät kaikki vain viisi raaka-ainetta ja valmistuvat käden käänteessä. Olen aloittanut raakaleivontaan tutustumisen juuri erilaisten raakapallojen kautta, koska A) näitä on helppo tehdä, B) tarvitaan vain muutamia raaka-aineita ja C) onnistuminen on aina varmaa! Mikäs sen mukavampaa kuin sekoitella erilaisia aineita keskenään tehosekoittimessa ja katsoa, millaisia palleroita saa aikaan 😉 Ikisuosikkini ovat erilaiset kaakaonmakuiset pallerot, koska suklaa. Mitä sitten oikein ovat raakapallot? Nimensä mukaisesti raakapallot ovat raakoja – raakaruokaa eli raw food. Raakaleivonnassa ideana on, ettei raaka-aineiden lämpötila nouse yli 42 asteen. Tämä mahdollistaa tärkeiden ravintoaineiden säilymisen. Raakaleivonnassa ei käytetäkään…

  • Vegaaninen taatelikakku
    Kakut

    Vegaaninen taatelikakku

    Vegaaninen taatelikakku on kuin perinteinen taatelikakku mutta täysin ilman voita ja kananmunia. Tämä taatelikakku saa lisämakua fariinisokerista ja kanelista 🙂 Kahvikakut kuuluvat jouluun ja taatelikakku onkin yksi perinteisimmistä joulun kakuista. En lähtenyt kikkailemaan vaan valmistin tällaisen oikein perinteisen taatelikakun, jossa voi on korvattu maidottomalla leivontamargariinilla ja kananmunat korvaa maustamaton soijajogurtti. Sen verran kuitenkin halusin tehdä muutoksia perinteiseen reseptiin, että tavallisen sokerin tilalla käytin fariinisokeria ja maustoin taikinan kanelilla. Kakusta tuli oikein mehevä ja sen maku vain paranee, kun kakun antaa levätä jääkaapissa muutaman päivän. Tämä kakku sopii mainiosti joulupöytään tai sen voi nauttia vaikka glögin kanssa kuten itse tein 😉 Vegaaninen taatelikakku 1 pkt (250 g) kuivattuja, kuutioksi puristettuja taateleita 3 dl…