metsä 2
Tarinoita

Ihana joulukuu

Joulukuu on vihdoin täällä!

metsä

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja mikä parasta – joulukuun saa aloittaa ihanassa talvisäässä. Lumi tuo niin paljon valoa muuten niin pimeään vuodenaikaan. Parasta oli, että myös aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa. Tosin eihän se aurinko kovin korkealla enää käy, siellä taivaanrannassa vähän kurkisteli.

metsä

Kävin Alman kanssa pitkän metsälenkin ja päädyin ottamaan siellä muutamia kuvia, joten tämä postaus tuleekin olemaan hieman erilainen kuin tavallisesti. Metsä nimittäin on osa arkista elämääni. Se on minulle paikka, jossa voin rentoutua ja rauhoittua. On myös aivan ihana katsella, miten Alma nauttii metsässä touhuamisesta.

Alma

Tänään päästiin metsään valoisan aikaan, mutta minulle ei ole mikään este mennä myöskään pimeällä metsään. Silloin vain otan otsalampun mukaan!

metsä

Metsässä oli ollut liikkeellä paljon metsän eläimiä.

jäljet lumessa

Lunta oli juuri sopivasti, joten pääsimme kevyesti liikkumaan ihan missä vain. Silti oli säärystimille käyttöä! Kunhan saamme lisää lunta, päästään lumikenkäilemään.

metsä

Vielä viikolla jännitin, aloitetaanko joulukuu ilman lunta vai saadaanko talvi takaisin. Sieltähän se tuli lopulta. Alla olevan kuvan kivi paljastaa , että vielä hetki sitten oltiin plussan puolella. Kaikista ärsyttävintä nimittäin on, että pakkasten ja lumisateiden jälkeen tulee vettä! Onneksi nyt on lunta 🙂

metsä

En ole vielä kertaakaan laittanut tänne blogiin kuvaa itsestäni, mutta nyt päätin tehdä poikkeuksen. Ehkä tällainen puoliselfie kelpaa alkuun.

minä

Tänään ehdin myös leipoa torttuja Lähi-idän tyyliin. Toisin sanoen niiden makumaailma on suoraan Lähi-idän keittiöstä. Niistä lisää myöhemmin!

Oikein hyvää alkanutta joulukuuta!

Noora